Itsenäisyyspäivä on itselleni hyvin tärkeä juhla, koska silloin tulee muisteltua omien isovanhempien tarinoita sodista ja hyvin toisenlaisesta Suomesta, johon olemme nykypäivänä tottuneet. Ensimmäisenä mielessä on kiitollisuus.
Itsenäisyyspäivästä alkaa meillä perinteisesti myös joulun valmistelu ja ensimmäiset leipomukset tehdään itsenäisyyspäivän kahvipöytään. Itsenäisyyspäivänä on mukava tarjota jotain normaalia juhlavampaa ja kutsua ystäviä tai sukulaisia kylään. Linnan juhlia tuijotellessa on sitten kiva napostella kakun jämiä.
Tämä työlään oloinen kakku innosti minut haastamaan itseni ja kokeilemaan jotain ihan uutta. Kakku kuitenkin yllätti helppoudellaan. Pari pientä virhettä tuli tehtyä, mutta ne ei pahasti näy päällepäin. Yritin myös muokata alkuperäistä reseptiä niin, ettette tekisi samoja virheitä. Koska olen ”laiska” leipuri niin valitsin kaupan valmiin kakkupohjan, toki sen voisi tehdä itsekin mutta aivan hyvän tuloksen sai näinkin.
Ohjeet kannattaa lukea huolella läpi ennen työhön ryhtymistä. Työn voi jakaa parille eri päivälle. Kakku ei sovellu ihan ensimmäiseksi leivontahommaksi, mutta kotileipurin taidoilla pärjää hyvin. Rohkeasti kokeilemaan vaan! Samalla idealla voisi tehdä myös esimerkiksi ystävänpäiväkakun, jos Suomi-muotin vaihtaisi sydämeksi ja koristeen tekisi punaisena.
Mustikka-valkosuklaahyydykekakku
Nämä tarvitset:
2 eri kokoista irtopohjavuokaa
tuorekelmua
valmis kakkupohja (vähintään kaksikerroksinen)
Mustikkatäytettä varten:
6 dl kotimaisia pakastemustikoita
4 dl vispikermaa
350 g maustamatonta tuorejuustoa
2 dl tomusokeria
2 rkl vaniljasokeria
7 liivatelehteä
2/3 dl vettä
Valkosuklaamoussea (kuorrute) varten:
4 dl vispikermaa
150 g maustamatonta tuorejuustoa
150 g ranskankermaa
200 g valkosuklaata
2/3 dl tomusokeria
3 liivatelehteä
1/2 dl vettä
Suomi-koristetta varten:
2 dl mustikan makuista kivennäisvettä (voi käyttää myös muuta kirkasta nestettä esim. vettä)
sinistä geeliväriä
3 liivatelehteä
Kakun päälle:
erilaisia koristeita
Mustikkatäyte:
Laita liivatteet (7kpl) likoamaan runsaaseen kylmään veteen ainakin viiden minuutin ajaksi. Sulata mustikat ja painele ne siivilän läpi. Vatkaa kerma kevyeksi vaahdoksi. Notkista tuorejuusto ja lisää joukkoon tomusokerit ja vaniljasokeri. Vatkaa hyvin sekaisin. Kuumenna 2/3 dl vettä kiehuvaksi ja purista liivatteista ylimääräiset vedet pois. Lisää liivatteet kiehuvan veden joukkoon ja jäähdyttele seosta hetki sekoitellen. Lisää liivateneste ohuena nauhana paseeratun mustikan joukkoon koko ajan sekoitellen. Lisää mustikkaseos tuorejuuston joukkoon ja sekoita tasaiseksi. Lisää lopuksi kermavaahto nostellen joukkoon ja sekoita massa varovasti tasaiseksi.
Leikkaa kakkupohjista pienempään irtopohjavuokaan sopivat pyöreät palat. Laita irtopohjavuokaan pitkät tuorekelmusuikaleet ristikäin ja paina ne vuoan pohjalle suojaamaan kakkua ja vuokaa. Paina ensimmäinen pohjapala vuoan pohjalle. Kaada mustikkatäyte päälle. Nosta vielä täytteen päälle toinen pohjakerros. Suojaa kakku tuorekelmulla ja nosta jääkaappiin hyytymään mielellään yön yli, mutta ainakin neljän tunnin ajan.
Kun mustikkatäyte on hyytynyt niin kumoa kakku tarjoiluvadille ja poista kelmut ympäriltä.
Valkosuklaatäyte:
Valmista valkosuklaatäyte laittamalla liivatelehdet (3kpl) likoamaan kylmään veteen ainakin viiden minuutin ajaksi. Vatkaa 3 1/2 dl kermaa vaahdoksi. Notkista toisessa kulhossa tuorejuusto ja ranskankerma sekä tomusokeri. Mittaa kattilaan loput kermat sekä paloittele joukkoon valkosuklaa. Kuumenna miedolla lämmöllä niin, että suklaa sulaa. Lisää suklaakerma tuorejuustoseoksen joukkoon vatkaten. Kuumenna 1/2 dl vettä kiehuvaksi ja purista pehmenneistä liivatteista ylimääräiset vedet pois. Lisää liivatteet kiehuvan veden joukkoon ja jäähdyttele seosta hetki sekoitellen. Lisää liivateneste ohuena nauhana tuorejuustoseoksen joukkoon. Nostele lopuksi kermavaahto joukkoon. Sekoita tasaiseksi.
Öljyä hieman mustikkakakkua suuremman irtoreunavuoan sisäpuoli ja ripottele päälle tomusokeria. Näin saat kauniin ja tasaisen reunan. Laita irtoreunavuoka mustikkakakun ympärille. Öljyä ja levitä tomusokeria myös piparkakkumuotin ulkopuolelle. Laita piparkakkumuotti kakun päälle. Jos haluat varmistua, ettei sininen liivateneste imeydy kakun sisään, levitä kuviokohtaan ohut kerros valkosuklaata koristeen alle. Kaada valkosuklaatäyte kakun päälle ja auta hieman veitsellä reunoista, jotta valkosuklaamousse täyttää kakun ja vuoan reunan välin. Nosta kakku hyytymään jääkaappiin muutaman tunnin ajaksi.
Kun valkosuklaamousse on hyytynyt, irrota piparkakkumuotti sekä irtoreunavuoka. Irtoreunavuokaa kannattaa irrotella varovasti veitsellä reunoista jotta se irtoaa siististi.
Suomi-koriste:
Laita liivatteet (3kpl) likoamaan kylmään veteen koristetta varten ainakin viiden minuutin ajaksi. Värjää kivennäisvesi siniseksi. Kuumenna 1/2 dl värjättyä kivennäisvettä kiehuvaksi. Purista liivatteista ylimääräinen vesi pois. Sekoita liivatteet kuuman nesteen joukkoon. Sekoita liivateseosta jotta se hieman jäähtyy ja lisää se ohuena nauhana muun kivennäisveden joukkoon. Jäähdytä seosta sen aikaa, että se alkaa hieman hyytymään. Kaada jäähtynyt seos piparkakkumuotin kohtaan, kylmän kakun päälle. Sininen neste kannattaa kaataa kakun ollessa jääkaapissa, niin ei tarvitse enää siirrellä kakkua ennen nesteen hyytymistä. Anna kakun hyytyä vielä noin tunnista kahteen tuntia ennen tarjoamista.
Koristele kakku vielä haluamillasi koristeilla. Kakku on tosin erittäin kaunis myös ilman mitään koristeita. Täytteitä saattaa jäädä reseptin mitoilla hieman yli, laitoin mousset laseihin ja niistä sai myös kivan jälkkärin.
Hyvää itsenäisyyspäivää!