Sivakan henkilöstö on joululomalla 23.-26.12. Joulun välipäivinä puhelinpalvelu on avoinna normaalisti klo 9-12. Toimistolla asiointi välttämättömissä asioissa ajanvarauksella.
Kiinteistöhuollon päivystykset toimivat normaalisti myös joulunaikaan.
Vikailmoituksen voi tehdä sähköisesti MunSivakan kautta. Kiireellistä puuttumista vaativat asiat, kuten vesivahingot, täytyy aina ilmoittaa puhelimitse kiinteistöhuoltoon.
Joulun aikana poltetaan perinteisesti paljon kynttilöitä ja käytetään sähkölaitteita. Palovaroittimen kunnosta on syytä huolehtia jouluna, kuten muinakin aikoina.
Avotulta ei saa koskaan jättää vartioimatta ja se on sijoitettava palamattomalle alustalle.
Joulunviettotapoja on monenlaisia. Huomaavaisuus naapureita kohtaan on joulun aikanakin tärkeää.
Kinkkurasvaa kierrätetään tänäkin jouluna ja jalostetaan uusiutuvaksi dieseliksi. Kinkkutemppu sivustolta voit käydä katsomassa lähimmän keräyspaikan. Kinkkutemppu.com
Lahjakääreet ja -paperit kuuluvat sekajätteeseen, eivät keräyspaperiin
Erilaisten ruokien valmistaminen kuuluu perinteisesti jouluun. Kuluttajaliiton sivuilla on kerrottu hyviä vinkkejä energiansäästöön keittiössä sekä ruokahävikin vähentämiseen. Astetta rennompi joulu