Sivakka liittynyt uuteen energiatehokkuussopimukseen

Sivakka mukana myös uudessa Energiatehokkuussopimuksessa

Sivakka on ollut mukana energiatehokkuussopimuksissa jo pitkään, jota työtä jatkamme liittymällä myös uuteen energiatehokkuussopimukseen kaudelle 2026–2035. Haluamme olla kehittämässä vastuullista ja pitkäjänteistä energiankäyttöä, jonka avulla pienennämme ilmastovaikutuksia, säästämme kustannuksia ja vahvistamme kilpailukykyämme.

Yhdessä muiden toimijoiden kanssa muodostamme energiatehokkuuden maajoukkueen, jonka tavoitteena on tehdä tulevaisuudesta kestävämpi meille kaikille.

Mikä on energiatehokkuussopimus?

Energiatehokkuussopimukset ovat valtion ja eri toimialojen välisiä sopimuksia, jotka ohjaavat teollisuutta, energia- ja palvelualaa, kiinteistöalaa sekä julkista alaa energian tehokkaampaan käyttöön vapaaehtoisin keinoin. Nyt alkava sopimuskausi on järjestyksessään neljäs ja on solmittu vuosille 2026–2035.

Energiatehokkuussopimukset ovat vuosikymmenten saatossa vakiintuneet osaksi Suomen energiapolitiikkaa. Niillä on tärkeä rooli Suomen ilmasto- ja energiastrategiassa ja ne tukevat Suomen tavoitetta olla hiilineutraali vuoteen 2035 mennessä.

Energiatehokkuussopimuksiin on sitoutunut laajasti valtionhallintoa ja eri toimialoja. Mukana ovat työ- ja elinkeinoministeriö, ympäristöministeriö, Energiavirasto, Elinkeinoelämän keskusliitto EK, Elintarviketeollisuusliitto, Energiateollisuus, Kemianteollisuus, Metsäteollisuus, Teknologiateollisuus, Kaupan Liitto, Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa, Autoalan Keskusliitto, Kiinteistönomistajat ja rakennuttajat Rakli, Kuntaliitto ja Maakuntien tilakeskus.

Lue lisää: Energiatehokkuussopimukset.fi 

 

Haku
UKK