Rehevä hyötypiha

Kun Benson Dulos muutti uuteen rivitaloasuntoon, takapihalla oli kulunut nurmikko ja terassi. Hentoja versoja nousee sieltä ja tuolta, mutta vielä on vaikea tietää, minkä kasvin verso kätkee. Suunnitelma tulevasta puutarhasta on jo ajatuksissa, nyt vaaditaan vain intoa ja kärsivällisyyttä.

Uusi kasvihuone täytyy hyvää vauhtia, vaikka kelit ovatkin olleet viileät. Hyötykasvit kurkottavat kasvihuoneessa kohti aurinkoa, osa viljelmistä on vielä kasvulaatikoissa odottamassa pääsyä isompiin ruukkuihin kasvihuoneeseen. Kesäkukkasiemenet odottavat kylvöä ja nurmikko kunnostusta.

”Kasvihuoneessa on jo aasialaisia kasviksia: okraa, passionhedelmä, pihvitomaatteja, bataattia, tarojuurta, kitkerämelonia, munakoisoa ja tietysti chiliä ja paprikaa”, Benson luettelee.

Ja lisää on kasvamassa, latva-artisokka, viikuna, mansikkaa, papuja, hernettä, pinaattia, suomalaisia vihanneksia, kesäkurpitsaa… Kukkapenkkeihin tulee perinteisiä suomalaisia kesäkukkia, joista Benson pitää ja jotka torjuvat tuholaisia: tuoksuherne, kehäkukka, samettikukka….  Ennen kylvöä on vielä selvitettävä, mitä monivuotisia kukkia penkit kätkevät.

Pikkuhiljaa täydentäen

Kaiken kasvavan määrä on hurja ja puutarhan teko on alkuvaiheessa. Mutta eipä ole Benson ensikertalainen, edellisiinkin asuntoihin hän loihti sellaisia viherkeitaita, että pärjäsi Sivakan pihaäänestyksissä hienosti.

Ihan heti uusi, uljas piha ei valmistu, sillä osa suunnitelmasta toteutuu vasta sen jälkeen, kun Sivakka saa piha-aidat kunnostettua. Bensonin puutarhaunelma on kuitenkin kirkas: koko piha täyttyy tuoksuista, väreistä ja erilaisista muodoista.

”Rehevä on kotoisampi ja rentouttavampi. Kasvoin Filippiineillä kodissa, josta avautui näkymä riisipellolle ja toisella puolella viidakkoon. Aasialaiseen tapaan ajattelen, että enemmän on enemmän. Minulla pitää olla kasveja ympärilläni viihtyäkseni”, hän virnistää.

Hoitaen ja nautiskellen

Kaikki hyötykasvit Benson laittaa ruuaksi. Jos hän ei ehdi kaikkea hyödyntää tuoreena tai säilömällä, hilloamalla ja kuivaamalla, hän lahjoittaa ystäville ja naapureille. ”Kaakkoisaasialaiset ovat säästäväisiä, koska meidän elämämme ei ole niin helppoa kuin Euroopassa. Kaikessa mistä voi säästää pitää säästää. Ei puutarhanhoitokaan ole kallista, kun siemenistä tekee. Ei siihen vaadita kuin luovuutta.”

Säästäväinen luovuus näkyy myös Bensonin kodissa: vanhaa on kunnostettu sekä luontoa on hyödynnetty taiteeseen ja huonekaluiksi.”

Puutarhanhoitoon hän sanoo käyttävänsä kesäisin 4-6 tuntia päivässä. Koska hän tekee kansainvälisen markkinoinnin töitä kotona, aikaa pihatöihin voi ottaa vähän kerrassaan. ”Ja aina toisinaan vain istun, tuoksuttelen ja nautin tekemättä mitään”, Benson Dulos sanoo.

Kesällä Benson kalastaa, syksyllä marjastaa ja sienestää. Suomalainen luonto on vienyt hänen sydämensä. Luontoa hän haluaa myös esitellä kansainvälisesti. Bensonin sienestys-, ruoka- ja matkailuvideoilla on miljoonayleisö Youtubessa.

 

Haku
UKK