Sivakan vuokrat nousevat 3,9 prosenttia

Sivakan vuokrat nousevat ensi vuonna 3,9 prosenttia. Korotuksen syynä ovat merkittävästi kohoavat energiakulut eli sähkön ja kaukolämmön kustannusten nousu.
Hehkulamppu etualalla kohdistettuna. Takana blurrattuna näkyy henkilökuva, verhot ja valkomustaraitainen seinä.

Sivakan vuokra perustuu omakustannusperiaatteeseen, ja se muodostuu kolmesta osasta: pääomakulut eli korkotaso, kiinteistöjen hoitokulut sekä korjausvaraukset. Korjausrahastolla varaudutaan tuleviin korjauksiin tai sitä käytetään jo suunniteltuihin korjauksiin.

Inflaation kiihtyminen ja energiakustannusten huima nousu maailmanpoliittisen tilanteen takia vaikuttavat merkittävästi ensi vuonna ja heijastuvat suoraan energiakuluihin sekä Sivakan indeksiperusteisiin maksuihin.

Kiinteistövakuutukset ja kiinteistövero on sidottu yleisen hintatason kehitykseen liittyvään rakennuskustannusindeksiin. Ensi vuodelle sekä vakuutusten että kiinteistöveron indeksikorotus on 7 prosenttia. Tontti-vuokra perustuu elinkustannusindeksiin ja se kohoaa 5–8 prosenttia.

Toimitusjohtaja Raimo Hätälä kertoo, että myös jätevero nousee merkittävästi ja jätteen kuljetusmaksut kasvavat kohonneiden polttoainekulujen takia. Nousu on noin 18 prosenttia. Kiinteistönhuolto, siivous ja Sivakan henkilöstökulut kasvavat pääosin työehtosopimuskorotusten mukaisesti.

– Vaikka hoitokustannukset nousevat huomattavasti, niiden merkitys vuokranmäärityksestä jää selkeästi pienemmäksi kuin sähkön ja kaukolämmön korotusten vaikutus. 3,9 prosentin korotuksesta lähes kolme prosenttia tulee ostettavan energian kustannusten kasvusta, Raimo Hätälä sanoo.

Ostoenergian eli kaukolämmön ja sähkön kustannukset nousevat yhteensä yli 10 prosenttia. Silti hoitokustannukset ovat ensi vuonnakin Kiinteistöliiton vertailun mukaan ylivoimaisesti Suomen halvimmat.

– Korkeahkosta vuokrankorotuksesta huolimatta Sivakan vuokrat säilyvät markkinoihin nähden edullisina ja Oulun kaupunki säilyttää asemansa Suomessa edullisena asumisen kaupunkina, toimitusjohtaja toteaa.

Artikkeli on julkaistu Sivakan Asukaslehdessä 3/2022

Haku
UKK