Tilinpäätös ja kiertotalous esillä Lasaretissa

Asukastoimijoiden perinteisessä tiedotustilaisuudessa hotelli Lasaretissa pureuduttiin Sivakan uuteen strategiaan ja yhtiön tilinpäätökseen. Myös kiertotalouden ja kierrättämisen käytäntöjä ja tavoitteita avattiin asukastoimijoille. 

Toimitusjohtaja Raimo Hätälä esitteli uutta strategiaa, johon on päivitetty tämän hetken vuokra-asumisen tavoitteita. Sivakan tehtävänä on edelleen tuottaa kohtuuhintaista vuokra-asumista tarpeen mukaisesti ja vastuullisesti. 

Vastuullisuutta ja kestävää kehitystä yhtiö tavoittelee esimerkiksi jatkamalla energiansäästötoimia, panostamalla täydennysrakentamiseen ja olemassa olevan infran hyödyntämiseen, tehostamalla kierrätystä ja kehittämällä kestävää liikennettä, kuten turvalliset ja laajemmat pyöräparkkipaikat kiinteistöissä. 

Sivakan tilinpäätöksestä toimitusjohtaja nosti esiin sen, että lämmityskulut kasvoivat 2023 verrattuna vuoteen 2022 ja niiden vaikutus vuokrankorotuksiin on ollut merkittävä. Lainojen korkotason yhtiö on pystynyt pitämään hillittynä, koska lainoja on suojattu. Valtakunnallisessa vertailussa yhtiön lainan määrä ja korkokulut ovat keskimääräistä paremmalla tasolla. 

Sivakan asuntojen käyttöaste oli viime vuonna 98,0 prosenttia eli asuntoja oli tyhjillään vuoden aikana vähän. Asukkaiden vaihtuvuusaste on pienentynyt kuluneiden vuosien ajan ja oli viime vuonna 19,1 prosenttia eli valtakunnallisessa keskiarvossa. 

Asukastoimijoiden tilaisuudessa esittäytyi myös uusi yhteistyötoimikunnan puheenjohtaja Mika Kauppinen. Hän kertoi ajatuksistaan asukastoiminnan kehittämiseksi. Tilaisuuden päätti urheilutoimittaja Kaj Kunnaksen esitykseen, jossa hän luennoi elämänsä, uransa ja kokemansa kautta, miksi on tärkeää elää tässä hetkessä ja ajatella positiivisesti. 

Haku
UKK