Takaisin pääsivulle
Yhteiset tilat ja alueet
Yhteiset tilat ja alueet
Yhteiset tilat on suunniteltu kaikkien asukkaiden iloksi ja hyödyksi. Siksi onkin reilua, että niille on omat pelisääntönsä, jotta asuminen on mukavaa. Joskus voi kuitenkin askarruttaa, mitkä asiat kuuluvat kenenkin vastuulle tai mitä saa ja ei saa tehdä.
Piha-alueet
Pihoilla on omat paikat autoille, jätteille, kuivaukselle, leikkimiselle, pelaamiselle ja istutuksille. Siksi esimerkiksi autoja ei saa pysäköidä muualle kuin autopaikoille, eikä leikkiminen puolestaan ole turvallista parkkialueella. Helppoa! Muita muistettavia asioita ovat:
- Hälytysajoneuvoilla täytyy olla esteetön kulku oville ja rakennusten ahtaisiinkin nurkkauksiin, joten ethän tuki pelastusteitä.
- Rivitalojen pihat ja niiden lannoitus, nurmikon leikkaaminen ja muut pihatyöt ovat asukkaan vastuulla.
- Jätteet lajitellaan jätekatoksen ohjeiden mukaan
- Kynnysmatot eivät kuulu porraskäytäviin, vaan asunnon sisäpuolelle
- Tupakointi on kielletty kiinteistön alueella, lukuunottamatta mahdollisista erillistä tupakkapaikkaa
- Kerhotilat ovat kaikkien käytettävissä. Lisätietoja niistä saat kiinteistönhoitajalta tai asukastoimikunnan jäseniltä
- Pesutupa on käytössä päivittäin klo 7-22 tai asukastoimikunnan päättämänä aikana. Pesutupa varataan joko sähköisessä varausjärjestelmässä tai merkkaamalla varaus pesutuvassa olevaan vihkoon tai tauluun. Tarkista varausmenetelmä kiinteistösi ilmoitustaululta.
- Pesukoneissa ei saa pestä mattoja, ainoastaan vaatteita ja vuodevaatteita.
- Urheiluvälineille, pyörille ja lastenvaunuille on omat varastot, joten ethän säilytä niitä esimerkiksi porraskäytävässä
- Jokaiselle kodille kuuluu oma lukittava varasto. Jos tavarat eivät mahdu varastoon ja ovat varaston ulkopuolella, kiinteistöhuolto toimittaa ne kylmän viileästi kaatopaikalle.
- Asukasetu
- Asukastapahtumat
- Asukastilat
- Asukastoiminta
- Autopaikat
- Avaimet
- Grillaus
- Huoneisto
- Internet
- Järjestyssäännöt
- Jätteiden lajittelu ja kierrätys
- Muuttajalle
- Pelastussuunnitelmat
- Pesutupa
- Saunavuorot
- Vesimaksu ja vedenkulutus
- Vikailmoituksen jättäminen
- Vuokranmaksu
- Yhteiset tilat ja alueet
- Yhteiskäyttöautot
- Ympäristöystävällisyys